Alma Media: Aamulehti Uudistuu Ja Siirtyy Tabloidiin Huhtikuussa 2014

20-6-2013 — /europawire.eu/ — Alma Median laajalevikkisin aluelehti Aamulehti painetaan vuoden 2014 huhtikuun alusta tabloidi-formaattiin. Samalla tehdään lukuisia uudistuksia lehden sisältörakenteeseen ja juttutyyppeihin. Lehteä uudistettaessa hyödynnetään Alma Median uuden Tampereen-sanomalehtipainon antamia teknisiä mahdollisuuksia tehdä painetusta lehdestä aiempaa monimuotoisempi.

– Aamulehden uudistus ja siirtyminen tabloidiin parantaa ennen kaikkea lukijakokemusta. Yhdeksän kymmenestä lukijastamme kannattaa formaatin muutosta, ja valtakunnalliset mainostajat ovat tabloidiin jo tottuneet. Yhtenäinen formaatti Alman aluelehtien kesken tuo myös merkittäviä toiminnallisia etuja sisällöntuotantoon “, kertoo Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.

Aamulehti on Alma Median sanomalehdistä viimeinen tabloidiin siirtyjä. Päivälehdistä Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat siirtyivät tabloidi-formaattiin tammikuussa 2011, Satakunnan Kansa vuotta myöhemmin. Tabloidiin on siirtynyt tai siirtymässä valtaosa muistakin suomalaisista sanomalehdistä formaatin lukijaystävällisyyden vuoksi. Tabloidi on pystysuunnassa jaettuna puolet Aamulehden nykyisestä broadsheet-koosta, mutta vastaavasti sivumäärältään suurempi.

Lisätietoja:
Vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen, puh. 050 366 9213.

Alma Media lyhyesti
Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Yhtiössä työskentelee noin 1 900 ammattilaista (ilman jakajia), joista yli 20 % toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2012 liikevaihto oli noin 320 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

Follow EuropaWire on Google News
EDITOR'S PICK:

Comments are closed.